torstai 21. heinäkuuta 2011

Aurinkoiset aleksanterit


Naistenviikko etenee hyvää vauhtia, ja vaikka vielä porottaakin, taitaa perinteinen sade rantautua tänne pääkaupunkiinkin tuota pikaa. Minä en sateesta välitä, sillä juhlistan nimipäivääni näillä aurinkoisilla aleksanterileivoksilla. "Oikeat" aleksanterithan taitavat sisältää vadelmahilloa, punaista kuorrutetta ja ehkäpä vielä suklaisia raitojakin, mutta noiden ainesten puuttuessa kehittelin seuraavanlaisen sovelluksen.

Tuo makeankirpeä tyrnikuorrute on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan älyttömän hyvää, suosittelen testattavaksi muihinkin leivoksiin!


150 g Keijua
50 g kookosrasvaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl No Egg -jauhetta

täyteeksi omenahilloa

3,5 dl tomusokeria
2 rkl tyrnimehua
(gojimarjoja koristeluun)

Laita uuni kuumeneaan 225 asteeseen. Kuutioi kookosrasva mahdollisimman pieneksi ja anna lämmetä hetken. Vaahdota margariini, kookosrasva ja sokeri kulhossa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe sekä No Egg -jauhe ja lisää kuivat ainekset rasva-sokeriseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi.

Jaa taikina kahtia. Painele taikinapalat käsin suorakaiteen muotoisiksi paistoalustalle. Itselläni on uuninkestävä, 5x5 cm ruuduin varustettu silikoninen leivinalusta, joka helpotti pohjan tekemistä huomattavasti! Tein kaksi 15x30 cm palaa, ja pohjan paksuus oli oikein hyvä.

Paista pohjia uunin keskitasossa n. 10 minuuttia. Pohja ei kaipaa väriä pintaansa tässä vaiheessa, sillä ruskeaksi ehtinyt taikina kuivuu helposti korpuksi (terveisin nimim. kokemusta on). Leikkaa kuuma pohja haluamasi kokoisiksi neliöiksi ja anna jäähtyä. Lämpimiä palasia ei kannata tässä vaiheessa siirrellä, sillä ne murtuvat helposti (terveisin sama nimimerkki).

Levitä puolelle jäähtyneistä paloista omenahilloa, ja kasaa toiset puolet leivoksille kansiksi. Sekoita kuorruteainekset ja levitä leivoksille. Koristele gojimarjoilla tai muulla aurinkoisella ja anna kuorrutteen kuivua hetken ennen leivosten tarjoamista.

Aurinkoista nimipäivää muillekin päivänsankareille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti