lauantai 24. syyskuuta 2011

Makeampi kurpitsapiirakka


Seiskoskelin eilen Herkun vihannesosastolla ja ihastelin paikan kurpitsavalikoimaa. Kesäkurpitsojen lisäksi löytyi ainakin perinteistä oranssia talvikurpitsaa, spagettikurpitsaa, butternutia, koristekurpitsoita sekä hokkaidoa eli japanilaista talvikurpitsaa. Nappasin koriini yhden hokkaidon, joka oli minulle ennestään tuntematon laji. Hokkaidot olivat perinteisemmän talvikurpitsan lailla oransseja ja melko pyöreitä, mutta reilusti pienempiä. Omani painoi noin 900 grammaa ja siitä tuli noin 500 grammaa käyttökelpoista ainesta.


Kotona pilkoin kurpitsan pataan ja keittelin siitä sosetta. Samalla alkoi kirkastua visio makeasta piirakasta, jonka esikuva löytyy viidentoista vuoden takaa. Soittelin äidilleni kysellen, mitä piirakan täytteessä oikein mahtoi olla. Itse muistin täyteläisen, hieman "joulunmakuisen" soseen ja pecanpähkinät. Äitini muistikuvat aiheesta olivat yhtä hataria kuin omanikin. "Paa ny sokeria ja jotaki maustehia".

Näillä mentiin, ja kurkkasin inspiraatiota lisäksi netistä. Kaikki ohjeet suosittelivat kananmunaa täytteeseen, ja kokeilin korvata sitä ensimmäistä kertaa tapiocahyytelöllä. Liekö hyytelön vaikutusta vai osiensa summa, mutta täyte pysyi mainiosti kasassa. Tapiocatärkkelystä löytyy ainakin vihreästä Farina-sarjasta, jota myydään marketeissa gluteenittomien tuotteiden osastolla.


täyte:
annos tapiocahyytelöä (katso alta)
250 g keitettyä kurpitsaa (esim. hokkaido- tai talvikurpitsa)
(1 persikanpuolikas)
1,5 dl täysruokosokeria (muscuvado)
2 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl muskottipähkinää
2 dl kaurakermaa

pohja:
200 g Keijua (pitämällä rasvaa hetken pakkasessa helpotat käsittelyä)
3 - 3,5 dl jauhoja (käytin itse desin kastanjajauhoja ja loput täysjyvävehnää)
1 dl sokeria

Aloita valmistamalla tapiocahyytelö sekoittamalla 0,5 desiä tapiocatärkkelystä 2,5 desiin vettä. Keitä noin 10 minuuttia sekoitellen. Nosta hyytelö kylmään jäähtymään ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Soseuta kurpitsa (ja halutessasi persikanpuolikas). Vatkaa mukaan sokeri, mausteet ja kaurakerma ja siirrä seos kylmään odottamaan. Rasvaa piirakka- tai irtopohjakakkuvuoka. Nypi jauhot ja sokeri rasvaan ja painele taikina vuokaan. Kastelemalla kätesi kylmällä vedellä estät taikinaa tarttumasta sormiin (ainakin vähäsen).

Paista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia. Vatkaa sillä välin tapiocahyytelö ja loput täytteestä tasaiseksi massaksi. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa vielä noin 45 minuuttia. Uunin lämpöä voi laskea 175 asteeseen. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Koristele pecanpähkinöillä ja lisää halutessasi päälle vaahterasiirappia.

3 kommenttia:

  1. Mä lähetin tänään juuri poikakaverini hakemaan kurpitsan kaupasta. Ihanan näköistä. Mun on tarkoitus tehdä keittoa ainakin, mutta johonkin makeaan sitä riittää kyllä varmasti myös.

    VastaaPoista
  2. Kurpitsoista on kyllä moneen! Olen itse tosi tyytyväinen tuohon rakenteeseen, tuli sellaista kuin toivoinkin :)

    VastaaPoista
  3. Ja niin, se piti vielä sanomani että ei tämä piirakka mitään kovin makeaa kyllä loppujen lopuksi ollut. Otsikko vain selvennöksenä siihen, ettei kyseessä ole suolainen piiras :)

    VastaaPoista