keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Itämainen kaalisalaatti

Suosikki noutoruokapaikastani saa paitsi taivaallista inkivääritofua, myös ihanaa kaalisalaattia. Pienellä hakemisella ja hiomisella olen mielestäni päässyt aika lähelle alkuperäistä. Yksinkertaiselta näyttävä lisuke toimii kylmänä ruoan sivussa tai lämpimänä nopeiden hiilareiden tilalla. Tänään lämmitin seuraksi pakastimen uumenista löytyneitä linssipihvejä.

500 g valkokaalia
50 g inkivääriä
3 rkl fariinisokeria
2 rkl pähkinä- tai oliiviöljyä
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl makeaa chilikastiketta
2 tl karkeaksi rouhittua mustapippuria
2 tl suolaa
1 rkl kuivattua tilliä
0,5 dl riisiviinietikkaa

Kuumenna öljyssä fariinisokeri, chilikastike ja pieneksi silputtu inkivääri. Lisää suikaloitu kaali, pippuri, suola sekä tilli. Paista noin viisi minuuttia, lisää riisiviinietikka. Anna hautua kannen alla noin kymmenen minuuttia ilman lämpöä.


tiistai 7. joulukuuta 2010

Pizzamuistoja lokakuulta ja muita ruokajuttuja

Näinpä vain viikot kuluvat ihan huomaamatta. En ole kuollut (nälkään), mutta olo on ollut melko ylityöllistetty viime aikoina. Ruokailut ovat noudattaneet linjaa aamupuuro, lämmin lounas Unicafessa ja hedelmiä tai smoothieta iltapalaksi (ja välillä vähän glögiä ja pipareita töiden takahuoneessa).

Kun vielä puoliso oli viimeiset puolitoista viikkoa kiertämässä Eurooppaa, innostus ruoanlaittopuuhiin on ollut hieman hukassa. Reissaaja palasi eilen kotiin tuliaisinaan jos minkälaista tofupihviä, -nugettia ja -palloa. Näitä pääosin tsekkiläisiä herkkuja maistelimme jo tänään. Veton valikoimissa on yli 30 vegetuotetta joista moni vegaanisia, ja hinnat ovat "hieman" edukkaammat kuin täällä pohjoisessa.

Huomenna on tarkoitus tehdä pizza, ehkä tosin hieman kevyemmin täytetty kuin kuvassa näkyvä lokakuinen överiksi mennyt toverinsa. Montaako täytettä sieltä löytyykään?

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Sushisunnuntai

Mistä tietää, että on aika teroituttaa veitset? Kun makien reunat alkavat näyttää tältä. Eipä sillä, nälkäisenä epämuodostuneiksi rullatut herkut maistuvat aivan yhtä hyviltä — elleivät paremmilta — kuin valmiina ostetut toverinsa.

Meillä vakiotäytteisiin kuuluvat mm. porkkana, retikka, tuorekurkku, sienet, avokado, Caviart-merilevävalmiste, salaatti, chilipaprika sekä Plamilin majoneesi. Taustalla näkyviä inareita eli riisi-tofutaskuja täyttelin itse ensimmäistä kertaa. Taskuja saa ainakin Helsingin Tokyokanista.

Maistuvaa alkavaa marraskuuta!

torstai 21. lokakuuta 2010

"Aamupuuro" hedelmistä ja selleristä

Vaikka pidän hurjasti sekä hedelmistä että selleristä, niiden yhdistäminen tuntui alkuun vähintäänkin epäilyttävältä. Erica Palmcrantzin ja Irmela Liljan kirjaa Raw food -kirjassa ollut "puuro-ohje" pääsi kuitenkin kokeiluun oltuaan tarpeeksi pitkään näkyvillä keittiössä. Ja kyllä kannatti! Alkuperäisen ohjeen kiivit (vaiko kiivin myrkyt?) aiheuttavat minulla lieviä allergiaoireita, joten hedelmiä vaihdellen ja vihreää spirulinapurkista lisäten olen päätynyt seuraavaan suosikkicomboon:



1 sellerinvarsi
1 pieni päärynä
2 pientä omenaa
1 banaani
2 ananassiivua ja hieman mehua purkista
1 rkl spirulinajauhetta
1 rkl pellavansiemeniä


Kuori hedelmät, heitä kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöritä, kunnes "puuro" on haluamasi paksuista. Itse tykkään sattumista, jolloin sellerin hieman suolaisen maun erottaa hyvin hedelmistä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kaurasämpylät ja perunalevite

Tuoreet sämpylät ovat parhautta. Siinä ei puheet valkoisen viljan syönnin vähentämisestä paljoa korvissa soi, kun edessä höyryää lämmin leipänen. Tehkää hyvin.

100 g margariinia
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1,5 tl sokeria tai siirappia
2 dl kauraleseitä
2 dl kaurajauhoja
n. 10 dl vehnäjauhoja

Sulata margariini kattilassa. Lisää kauramaito ja vesi. Kuumenna 42 asteiseksi.

Sekoita kuivahiiva, sokeri ja suola kauraleseihin ja -jauhoihin. Kaada sekaan neste ja sekoita. Lisää vehnäjauhoja vähitellen vaivaten taikinaa tasaiseksi.

Anna taikinan nousta liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi (noin 3o minuuttia). Vaivaa taikina kiinteäksi. Kumoa taikina leivinalustalle ja pyörittele tasaiseksi pötköksi. Jaa taikina tasaisiin osiin (n. 18 kpl) ja pyörittele sämpylöiksi. Aseta sämpylät leivinpeltille ja kohota vielä toiset puoli tuntia.

Paista kaurasämpylöitä 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Perunalevite:

170 grammaa perunaa kuorittuna
50 grammaa punaista paprikaa
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl tomaattisosetta
0,5 tl cayennepippuria
2 tl kapriksia hienonnettuna

Keitä peruna ja paprika suolatussa vedessä. Soseuta, lisää loput ainekset ja sekoita.

Paistamatta paras omppupiiras

Päivitykset ovat nyt herkkua herkun perään. Kyllä meillä muutakin syödään, arkisörsselit vain ehtivät (tai kelpaavat) harvemmin kuvattaviksi.

Syksyn akuutti omenayltäkylläisyys alkaa vihdoin hellittää; hedelmälaatikon pohja on jo näkyvissä! Jääkaappisäilytyksestä huolimatta malto alkaa olla niin pehmeää, että se hajoaa veitsellä leikatessa. Tähän jälkkäriin se sopii, sillä palasten ei kuulukaan pysyä ehjinä vaan täytemassasta saa tulla jopa hieman soseista.


3 dl cashewpähkinöitä

2 rkl kookosjauhoa
0,5 tl muskottipähkinäjauhetta
0,5 tl kanelia

1 rkl agavesiirappia
n. 2 rkl omenamehua
6 taatelia

(yli)kypsiä omenoita
rusinoita
kanelia
vaniljajauhetta
agavesiirappia

mantelirouhetta


Jauha monitoimikoneessa cashewpähkinät. Lisää kookosjauho ja mausteet ja pyöräytä sekaisin. Lisää taatelit, agavesiirappi ja omenamehu pienissä erissä koneen käydessä. Pohjamassasta pitäisi tulla murotaikinamaista; käsiteltävää muttei liian kosteaa. Painele pohjamassa pieniin annosvuokiin tai halutessani isommalle lautaselle jättäen reunat hieman koholle. Vinkki: Käsien kastelu kylmällä vedellä auttaa tämänkin taikinan käsittelyssä!

Kuori ja paloittele omenat pieniksi kuutioksi omaan astiaan. Lisää rusinat, siirappi ja mausteet. Sekoita voimakkaasti, painellen vaikkapa puuhaarukalla. Kaada täyte pohjamassan päälle ja koristele lopuksi mantelirouheella. Anna jälkkärin jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

torstai 30. syyskuuta 2010

Chaimuffinssit

Chaimuffareihin innoittivat omenahillopurkkeja notkuva jääkaappi (terveisiä anopille), teehyllyyn jämähtänyt earl grey -paketti sekä maustehyllyssä vuodesta toiseen sitkeästi porskuttava jättimäinen kanelipurkki (terveisiä äidille). Alkuperäinen resepti löytyy Jamie Magazinesta, oikaisin sitä tähän malliin:

1,5 dl juoksevaa margariinia
200 g fariinisokeria
500 g omenasosetta
1 dl kauramaitoa
350 g vehnäjauhoa
2 rkl kanelia
1 tl muskottipähkinäjauhetta
3 tl rouhittua kaardemummaa
2 tl leivinjauhetta

Sekoita erillisessä astiassa mausteet ja leivinjauhe jauhoihin. Vispaa isommassa kulhossa sekaisin öljy, fariinisokerisokeri, omenasose ja kauramaito. Lisää jauhoseos parissa erässä sekoittaen. Jaa taikina muffinssivuokiin jättäen hieman nousemisvaraa. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia muffinssien koosta ja uunin tehosta riippuen. Anna jäähtyä rauhassa ennen kuorruttamista.

kuorrute:
1 dl vettä
4 pussia mustaa teetä (esim. earl grey)
1 + 1 rkl kanelia
0,5 tl muskottipähkinäjauhetta
1 tl rouhittua kaardemummaa
200 g (tomu)sokeria
200 g margariinia
(pähkinärouhetta koristeluun)


Valmista kuorrute keittämällä desi vettä kiehuvaksi. Nosta teepussit veteen ja anna liota kymmenen minuuttia. Nosta teepussit pois, lisää mausteet ja tomusokeri ja keitä seosta hiljalleen viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes seos sakenee. Jäähdytä. Vatkaa seos ja margariini tasaiseksi ja levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.

torstai 16. syyskuuta 2010

Hapankaalipizza

Lueskelin siskon luona kissanhoidon ohessa Marianne Kiskolan kirjoittamaa Papu, porkkana ja hillopulla -nimistä ruokakirjaa. Korvantaakse jäi erityisesti ajatus kokeilla hapankaalia pizzan täytteenä. "Tuoretta" hapankaalia en erityisemmin himoitse, mutta lämmitettynä maku on mukavan pehmeä.

Ohjelmalistalla oli lisäksi jo pitkään ollut soijajuustonvalmistuksen kokeileminen, joten päätin yhdistää nämä kaksi projektia ja lopputulos oli monen tuomarin mielestä oikein maukas.


pohjaan:
2 dl vettä
0,5 pkt hiivaa
1 tl suolaa
0,5 dl margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurajauhoja

täyteeksi:
200 grammaa valkosipulihapankaalia
200 grammaa herkkusieniä
2 sipulia

päälle:
annos itsetehtyä juustoa
tai 1 soijajuustokiekko


Tee ensin pohja. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva veteen. Lisää jauhot ja margariini. Vaivaa tasaiseksi ja kauli taikina uunipeltille. Kaurajauho tekee taikinasta alustusvaiheessa hieman kovemman käsitellä.

Kuori ja pilko sipuli ja ruskista pannulla. Pilko sekaan herkkusienet. Käännä levy pois päältä, lisää lopuksi hapankaali ja anna hautua noin 5 minuuttia.

Levitä täyteseos pizzapohjalle ja höylää päälle soijajuustoa (tai jos teit juuston samaan aikaan pizzan kanssa, levitä juustomassa tasaisesti). Paista pizzaa 225 asteessa noin puolisen tuntia tai kunnes reunat ovat saaneet tarpeeksi väriä.

Nautitaan mieluiten viltin alla teemuki kädessä hyvässä seurassa, mutta on myös oiva mukaanotettava välipala.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Sininen soturi

Oslon päärautatieasemalla on mehubaari, josta saa huippuhyviä (ja huippukalliita) smoothieita. Ehdottomaksi suosikiksi nousi Blue Warrioriksi nimetty juoma, jonka aineskombinaation luulisi pitävän syysflunssahyökkäykset kurissa.

isot lasilliset kahdelle

5 dl omenamehua
1 banaani
2 dl pakastemustikoita
1 dl muita pakastemarjoja, esim. mansikoita
30 grammaa inkivääriä
1 dl maustamatonta (herne)proteiinia

Kuori banaani ja inkivääri, heitä kaikki ainekset blenderiin ja anna surista tasaiseksi.

Herneproteiini on oma suosikki juomiin joissa protskun ei soisi sen kummemmin maistuvan tai tuovan esimerkiksi soijaproteiinille tyypillistä suutuntumaa.

Norjalaisten versiossa protskulisää ei ollut, vaikkakin kaikkiin juomiin sitä sai ekstana. Tarjolla tosin oli vain heraa, vaikka muuten raaka-ainelista oli vegaaniystävällinen soijamaitoineen. Suosittelen visiittiä jos sinne päin sattuu!

Kuvan juomassa muita pakastemarjoja edustavat karviaiset; näppärä tapa kuluttaa marjoja, jotka viime kuun marjahässäkässä tuli heitettyä pakkaseen kokonaisina.

torstai 26. elokuuta 2010

Herukkapiirakka

Punaherukoita tuli viikonloppuna poimittua yli äyräiden; mehut mahtuivat pakkaseen juuri ja juuri, hillosta osa jäi ilman pakastuspaikkaa. Uunipeltien kokoiset piirakat ovat kätevä tapa saada isompikin marjamäärä kerralla käyttöön. Sisko tekee samalla ohjeella puolukkapiirakkaa, joten mikä tahansa kirpsakka punainen marja käy!



150 grammaa margariinia
1,5 dl sokeria

2 dl saksanpähkinärouhetta
2 dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta

1-1,5 dl vettä

6 dl sokeroitua punaherukkasurvosta
(1 rkl perunajauhoa)

kauravaniljakastiketta tarjoiluun



Sulata rasva. Vispaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Rouhi pähkinät monitoimikoneessa. Sekoita isossa kulhossa pähkinärouhe, jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa sekaan margariini-sokerivaahto. Lisää vettä tarpeen mukaan. Pohja saa jäädä pehmeän "vaahtomaisen" oloiseksi.

Kaada taikina paistopeltille. (Rasvaa tarvittaessa paistopelti ennen kuin levität sille pohjataikinan!) Jos marjasurvos on kovin mehukasta, siihen kannattaa sekoittaa ruokalusikallinen perunajauhoa imemään ylimääräistä kosteutta. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoile hieman jäähtynyt piirakka vaniljakastikkeen kera.

perjantai 20. elokuuta 2010

Maa-artisokkakeitto

Pussillinen maa-artisokkia odottelee taas valmistusta jääkaapissa. Niistä valmistuvan sosekeiton maku on mahtava, mutta joku muu saisi mieluiten kuoria nuo hankalasti muodostuneet mukulat. Maa-artisokan energiasisältö on melko yksipuolinen (vaikka pussi lupaakin inuliinin lisäksi runsaasti b-vitamiineja, rautaa sekä kaliumia), joten hiilihydraattikammoisille suosittelen kiltisti tämän ohjeen ohittamista.


500 grammaa maa-artisokkia
5 valkosipulin kynttä
2 tl margariinia
1,5 tl kasvisliemijauhetta (esim. Sysmän)
1 litra vettä
1,5 dl kaurakermaa
musta- ja valkopippuria myllystä
puntti tuoretta persiljaa

Kuori ja paloittele maa-artisokat ja valkosipulin kynnet. Paista viitisen minuuttia margariinissa. Lisää kasvisliemijauhe ja vesi. Keitä, kunnes artisokat ovat pehmeitä. Lisää persilja, kaurakerma sekä pippurit ja soseuta tasaiseksi.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Vadelma-vaniljatäytekakku

Vietin pidennetyn viikonlopun vanhempieni luona kauden viimeisiä mansikoita maistellen ja viime vuonna perustetun hedelmätarhan uutuuksia ihmetellen. Vadelmapensaat puskivat jättimäistä satoa; suurimmat vatut olivat isovarpaani kokoisia. Poiminkin usein iltapalan suoraan pensaasta. Osa punaisista herkuista päätyi vaniljaiseen täytekakkuun. Söin samantyyppistä kakkua keväällä ystävän synttäriteekutsuilla ja totesin taas kerran vadelman ja vaniljan olevan voittamaton yhdistelmä!


4 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta
200 g margariinia
3 dl kauramaitoa
korppujauhoja tai mannasuurimoita

1,5-2 Alpro soya vaniljavanukasta
hieman kauramaitoa kostutukseen
vadelmahilloa

2 dl Gogreen kauravispiä
0,5 tl vaniljajauhetta
vadelmia koristeluun


Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sulata rasva ja sekoita kuivien ainesten kanssa. Lisää lopuksi kauramaito ja vatkaa taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (vetoisuus noin kolme litraa). Paista noin 50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla paistamisen jälkeen.

Leikkaa kakku kahtia. Jos vadelmahillossa on reilusti mehua, se riittää kostuttamaan kakun alapuolen. Yläosa kannattaa kostuttaa kauramaidolla. Täytä kakku vadelmahillolla sekä vaniljavanukkaalla ja nosta kansi päälle.

Vispaa vaniljajauheella maustettu kauravispi. Levitä vispi kakun päälle ja koristele kakku kokonaisilla vadelmilla.

Valmis kakku kannattaa pitää kylmässä aina tarjoiluun asti, jolloin vispi pysyy paremmin siellä missä pitääkin, eli kakun päällä. Tästä tuli muuten aika iso kakku, mutta alle vuorokaudessa se katosi viiden herkunnälkäisen suuhun.

torstai 5. elokuuta 2010

Laventelikeksit


Torilta löytyi pari viikkoa sitten neljän laventelin kassi vastustamattomaan hintaan. Nyt kaksi laventeleista ihastuttaa tuoksullaan omaa ikkunalautaani, yksi ystävän. Yhden oksat kuivatin ja maustoin sillä sokeria.

Muistan nähneeni laventerisokeria kaupassa valmiinakin, mutta se maustuu purkissa aivan itsekseen muutaman minuutin alkuvalmisteluilla. Senkun pätkii kuivatun laventelin sokerin kaveriksi ja sekoittaa. Voimakkuuteen voi vaikuttaa laventelin määrällä ja maustumisajalla. Itse käytin puoleentoista desiin sokeria noin 30 grammaa kuivattua laventelia ja annoin maustua kymmenen päivän ajan.


0,5 tl leivinjauhetta
250 grammaa vehnäjauhoja
100 grammaa huoneenlämpöistä margariinia

1,5 dl laventelilla maustettua sokeria

1 rkl No Egg -jauhetta

0,5 dl kylmää vettä tai soijamaitoa

Sekoita jauhot ja leivinjauhe pienessä kulhossa. Laita muut ainekset vettä lukuunottamatta isompaan kulhoon ja vatkaa tasaiseksi noin kolmen minuutin ajan. Lisää vesi ja jauho-leivinjauhesekoitus ja vatkaa vielä muutama minuutti. Anna valmiin taikinan jähmettyä jääkaapissa (parin) tunnin ajan.

Kun taikina alkaa olla käsittelykelpoista, laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Jauhota leivinpöytä tai vastaava (lämpimät suositteluni silikoniselle leivonta-alustalle) ja kauli taikina ohueksi sen päällä. Käytä haluamaasi muottia keksien tekoon. Paista keksejä uunin ylätasolla noin kymmenen minuutin ajan. Anna jäähtyä rauhassa, niin keksit pysyvät tasaisen muotoisina.


Näitä nautittiin tänään kirsikkahillon ja kylmän soijamaidon kanssa, mutta muutama kappale laitettiin odottelemaan viileämpiä ilmoja ja elokuisia teeiltoja sisäpihalla.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Hitaan vapaapäivän nopeasti valmistuva aamiainen

Vapaaseen sunnuntaiaamuun kuuluu ehdottomasti pitkä aamiainen Hesarin kera. Pitkitän aamiaista mieluummin syömis- kuin valmistamispäästä, joten tänään lautaselle pyöräytettiin kikhernepaistokas (joka on riittävän energiarikas pitämään nälkää loitolla aina myöhäiselle lounaalle). Jälkiruoaksi tämän kesän lempihedelmäsalaattia, eli luumuja, banaania ja vadelmia, nam!

1,25 dl gram- eli kikhernejauhoja
1 tl spicy grill -maustetta (Vantastic foods)
1 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl kasvisliemijauhetta
2 rkl X-tran tai Plamilin majoneesia
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
1,5 dl kivennäisvettä

pilkottua tomaattia, sinappia ja ketsuppia

Laita paistinpannu kuumenemaan rasvan kera. Sekoita sillä aikaa kuivat ainekset, lisää pieneksi silputtu aurinkokuivattu tomaatti sekä kivennäisvesi ja vispaa tasaiseksi massaksi. Kaada massa paistinpannulle. Paista muutama minuutti molemmin puolin. Nosta paistos lautaselle, heitä väliin mausteet ja tomaatit ja käännä paistos kahtia.

Gramjauhojen käyttöön paistokkaassa innoitti Inna Somersalon kirja Yllin kyllin herkkuja. Mausteita voi tietysti soveltaa oman maun mukaan, mutta niitä kannattaa käyttää; ainakin omille makunystyröille puhdas gramjauhon maku on hieman liian voimakas.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kirsikkatorttu (raw)

Uunin lämmittäminen näillä helteillä ei tunnu kovin houkuttelevalta, joten kirsikat saivat tällä kertaa kaverikseen pakastimessa valmistuvan, carobilla maustetun pohjan.

2 dl kirsikoita

1 dl saksanpähkinöitä
1 dl manteleita
1 dl cashewpähkinöitä
2 rkl carobjauhetta
2 rkl kookosjauhoa
1 tl vaniljajauhetta
1 tl kanelia
1 rkl lucumajauhetta
1 rkl agavesiirappia
1,5 dl kuivattuja taateleita (noin 16 kpl)
1 dl rusinoita
0,5 dl mehua

hieman kookosjauhoa koristeluun



Poista kirsikoista kivet ja paloittele ne silikonisen leivontavuoan pohjalle niin että pohja peittyy. Itse käytin suorakulmion muotoista leipävuokaa, jonka pohjan öljysin kevyesti.

Rouhi sitten pähkinät ja mantelit monitoimikoneessa. Siirrä rouhe odottamaan toiseen astiaan. Silppua taatelit ja rusinat monitoimikoneessa, ja lisää sitten loput ainekset. Kun seos alkaa olla sileää, kaada pähkinä-mantelirouhe sekaan ja anna koneen käydä vielä noin minuutin ajan. Kaada valmis massa vuokaan kirsikoiden päälle ja painele tasaiseksi. Anna tortun kovettua pakastimessa noin puolen tunnin ajan.

Kumoa valmis torttu tarjoilualustalle ja sirottele päälle kookosjauhoa (pallomainen teesihti on tähän oikein pätevä väline).

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Raparperisorbetti

Pakastin alkaa olla tyhjillään sulatusta ja siten kesän uutta satoa varten. Monitoimisilppurin kylkiäisenä saadun jäätelökoneen jättikokoinen pakastusosa mahtuu harvoin pakkaseen, joten ylimääräinen tila piti ottaa nyt hyötykäyttöön. Kun pakastimesta löytyi vielä pussillinen alkukesästä pakastettuja raparperinvarsia, alkoi visio sorbetista kirkastua.

2,5 dl vettä
2 sitruunan mehu
450 grammaa raparperia
1,5 dl sokeria
2 rkl omenasosetta
2 rkl siirappia
(1 rkl lucumajauhetta)

Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja sitruunamehu. Lisää pilkottu raparperi ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin 10 minuutin ajan tai kunnes raparperi on pehmeää. Jäähdytä seos ja kaada se tehosekoittimeen. Lisää omenasose, siirappi ja halutessasi lucumajauhe. Soseuta sileäksi. Jäähdytä sorbetti jäätelökoneessa. Ota valmis sorbetti pakastimesta 10 minuuttia ennen herkuttelua.


maanantai 19. heinäkuuta 2010

Gingerbeer

Yksi kotona käymisen monista ihanista asiosta: äidin lehtivaraston ja etenkin lehtien ruokasivujen selaaminen. Kesäkuiselta reissulta tarttui reseptivihkoon muistaakseni Hanna Jensenin soveltama gingerbeerin ohje, jota sovelsin itse vielä vähän lisää.

270 grammaa tuoretta inkivääriä kuorittuna
3 litraa vettä
4 desiä raakaruokosokeria
(tuo juomaan väriä ja makua paremmin kuin tavallinen sokeri)
herneenkokoinen pala tuorehiivaa
limensiivuja ja kivennäisvettä


Laita vesi kiehumaan ja sokeri sille seuralaiseksi. Kuori sillä aikaa inkivääri ja silppua pieneksi. Kiehuta vesi-sokeri-inkiväärilientä noin 15 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Liota hiiva ja sekoita. Peitä juoma liinalla ja anna käydä vuorokauden ajan huoneenlämmössä (huoneenlämpö Helsingissä +28, pienemmänkin luulisi piisaavan). Siivilöi, sulje pulloihin ja nosta kylmään. Juoma on valmista 4-5 päivässä.

Valmis juoma kannattaa maustaa limensiivuilla ja sitä voi halutessaan lantrata kivennäisvedellä. Alkuperäisessä ohjeessa juoman luvattiin säilyvän jopa kuukauden, mutta uskon, että meillä tämä on hyvin nopeasti kaadettu parempaan talteen.

Ps: Inkiväärijuoman suomenkielisestä nimestä voisi vääntää ikuisuuden, itse pitäydyn englanninkielisessä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Nokkos-ruissämpylät, 24 kappaletta

Nokkosen satokausi alkaa olla auttamatta ohi, mutta keväällä kuivuri hurisi siihen malliin, että kuivattua vihreää riittää meillä pupun herkkupäivien lisäksi vielä muutamaan sämpylätaikinaan.

50 g hiivaa
5 dl vettä
1,5 tl ruususuolaa
2 rkl (agave)siirappia
3 rkl väkiviinaetikkaa
7 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
0,75 litraa nuoria ryöpättyjä tai
0,5 litraa kuivattuja nokkosia silputtuna ja tiiviisti mitattuna




Murenna hiiva kulhoon. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, sekoita hiivan joukkoon kunnes hiiva on liuennut. Lisää suola, siirappi ja etikka. Sekoita taikinaan ensin ruisjauhot ja nokkoset. Lisää vähitellen osa vehnäjauhoista. Parhaat ja ilmavimmat sämpylät saat hieman löysästä taikinasta.


Kohota taikinaa kaksi kertaa 20 minuuttia. Vaivaa taikinaa kerran kohottamisen välillä.

Jaa taikina kahteen tangonmuotoiseen osaan. Leikkaa tangoista haluamasi kokoisia paloja ja pyöritä sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä puolisen tuntia liinan alla.

Paista sämpylät uunin keskiosassa 225 asteessa noin 10-12 minuuttia.

Parhaita sämpylät ovat tietenkin uunituoreena, mutta ne voi myös mainiosti pakastaa.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Picnic-perunasalaatti


2 litraa pienikokoisia uusia perunoita

1 kevätsipuli tai punasipuli varsineen

1 yksikyntinen valkosipuli

0,5 desiä mausteöljyä, esim. aurinkokuivattujen tomaattien

0,75 desiä makeaa riisiviinietikkaa (esim. Mizkan)

65 grammaa kapriksia

tilliä tai ruohosipulia

suolaa ja mustapippuria myllystä


Pese potut hellästi ja laita kiehumaan. Silppua sillä aikaa sipuli ja valkosipuli kulhoon. Kaada päälle riisiviinietikka ja mausteöljy ja anna marinoitua perunoiden kypsymisen ajan. Huuhtele kypsät perunat kylmällä vedellä. Puolita perunat ja sekoita sipuli-mausteseokseen. Lisää kaprikset, suolaa ja pippuria maun mukaan sekä tilliä tai ruohosipulia Maku syvenee jääkaapissa, joten parhaimmillaan perunasalaatti on seuraavana päivänä ja tietenkin ulkoilmassa nautittuna.