tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kirsikkatorttu (raw)

Uunin lämmittäminen näillä helteillä ei tunnu kovin houkuttelevalta, joten kirsikat saivat tällä kertaa kaverikseen pakastimessa valmistuvan, carobilla maustetun pohjan.

2 dl kirsikoita

1 dl saksanpähkinöitä
1 dl manteleita
1 dl cashewpähkinöitä
2 rkl carobjauhetta
2 rkl kookosjauhoa
1 tl vaniljajauhetta
1 tl kanelia
1 rkl lucumajauhetta
1 rkl agavesiirappia
1,5 dl kuivattuja taateleita (noin 16 kpl)
1 dl rusinoita
0,5 dl mehua

hieman kookosjauhoa koristeluun



Poista kirsikoista kivet ja paloittele ne silikonisen leivontavuoan pohjalle niin että pohja peittyy. Itse käytin suorakulmion muotoista leipävuokaa, jonka pohjan öljysin kevyesti.

Rouhi sitten pähkinät ja mantelit monitoimikoneessa. Siirrä rouhe odottamaan toiseen astiaan. Silppua taatelit ja rusinat monitoimikoneessa, ja lisää sitten loput ainekset. Kun seos alkaa olla sileää, kaada pähkinä-mantelirouhe sekaan ja anna koneen käydä vielä noin minuutin ajan. Kaada valmis massa vuokaan kirsikoiden päälle ja painele tasaiseksi. Anna tortun kovettua pakastimessa noin puolen tunnin ajan.

Kumoa valmis torttu tarjoilualustalle ja sirottele päälle kookosjauhoa (pallomainen teesihti on tähän oikein pätevä väline).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti